Liikkumiskeskus Alajärvellä - tule liikkumaan ilolla!
Ajatuksia liikkumisesta ja liikkumattomuudesta
Onnellisuuden tasot |
17.01.2017 12:30 |
Tätä on onni. Tai tätä on yhdenlainen onni. Rakastuessa on ahdistuneen onnellinen, lapsen synnyttyä on pakahduttavan onnellinen, uudessa työssä on energisen onnellinen... Minä olen juuri nyt uteliaan onnellinen. Uusi vuosi. Uudet alut. Minullakin on uusi alku. Alkua edelsi luopuminen jostain vanhasta. Minun tapauksessani se tarkoitti työpaikkaa. Luovuin rakkaasta, 18 vuotta toimeentulon antaneesta työstäni, jotta voin keskittyä tähän uuteen rakkauteeni. Omaan liikuntakeskukseeni ja sen kehittämiseen. Luopuminen vanhasta tuntuu haikealta. Ihmisiä tulee ikävä. Mutta uusi kutkuttaa ja jännittää. Se antaa ja avaa kaikki ne tähän saakka vain haaveillut mahdollisuudet. Saa, voi ja pitää keskittyä vain oleelliseen. Saa ideoida ja toteuttaa niitä juuri sellaisina kuin haluaa. Aika huikeaa siis! Jotta uusi rakkaus roihuaisi ja toisi onnea jatkossakin pitää myös itse uudistua. Muuten ei riitä kehitettävää eikä ideoita. Ihania liikuntaan liittyviä koulutuksia on tulossa tällekin vuodelle, mutta suurimman harppauksen tein yhden puhelinsoiton perusteella. Aloitan opiskelun. Työn ohessa ja omalle yritykselleni. Ensi kuussa käynnistyvät yritysjohtamisen opinnot. Nyt vapautuva aika ei kulu käsipainojen kahvoja kiillotellen vaan oikeasti yritystä kehittäen. Sellaiseksi kuin sen itse haluan ja millaisena sen toiminta on jatkosskin kannattavaa ja antaa toimeentulon - mielellään muutamalle muullekin kuin vain minulle. Kehittäminen on siis aluillaan. Ja se kestää vielä pitkään. Onnellisuus voi olla tasainen ja rauhallinen tila. Juuri nyt mielessäni on rauha. Eilen käynnistynyt pilateksen alkeiskurssi ja hengitysharjoitus toi minullekin rauhaa. Hengitän pitkää, rauhallista rytmiä - ja hymyilen. Iloitse sinäkin kanssani. Rakennetaan yhdessä meille kaikille iloa ja energiaa tuottava hyvinvointitehdas. Anna palautetta, kehitysideoita ja kerro ajatuksistasi. Viedään niitä yhdessä eteenpäin ilolla :) Sanon aina, että tähän vedetään se viiva, josta lähdetään - tähän se on nyt vedetty!
|
lisää kommentti: |
|
Luokat: |