FitFactory

Viimeisten treenien jälkeen porukka virtaa salin ovesta nauravana, hikisenä ja punaisena. Toppatakit kahisevat ja iloinen porina kaikuu aulassa. Musiikki soi vielä. Hiljennän sen, vaihdan hämärämmän vailaistuksen ja hengähdän hetken hikistä tuoksua. Suljen silmät ja hymyilen. Tämä on nyt tässä. Kaikki on tähän vuoteen tehty, annettu. Ja onnistumisen ja onnen tunne lämmittää. Kiitollisuus siitä, että te osasitte tulla tänne ja osallistua. Ja tulitte uudelleenkin. Toitte oman energianne tänne ja saitte toivottavasti sen ilon ja hyvän hyvän olon itsellenne, mihin me ohjaajat täällä olemme jokainen panostaneet. Oikeasti olo on myös nöyrä. Nöyrä ja niin kiitollinen!

Käytä mahdolliset vapaat voimien ja energian keräämiseen ja säilömiseen. Säilö myös tunnelmia ja olotiloja. Älä anna hetkien kadota ohi. Niitä kun ei saa enää koskaan takaisin. Ota siitä yhdestä hetkestä kerrallaan kiinni ja aisti se. Myös hässäkkä, kiire ja hössötys. Oikeasti, jos pysähtyy miettimään sitä kiirettä, onko sitä edes! Joskus todellakin on, mutta selviääkö ilmat juuri sitä ehtimistä?

Anna ilolla ja rauhalle siis mahdolisuus ja sija jouluisessa tauossasi. Koe talvi, nauti valosta, ulkoile tai käperry nojatuoliin ja lue. Mutta lupaa tehdä myös niitä aisoita, joista sinä itse nautit! Iloa ja rauhaa sinun jouluusi :)

Koko päivän on pimeä. Valot päällä ruokatunnillakin. Töiden jälkeen on pimeää. Lapissa on pimeää koko päivän. 

Joskus on kuitenkin lohdullista tietää, että aurinko paistaa kyllä. Se paistaa sen pilvikerroksen päällä. Hymyilee siellä. Lomalennolla sen taas oivalsin. Ja hupsista - siitähän on elämän lohdukkeeksi: aurinko paistaa kyllä, pilvien yläpuolella. Eli siellä se on. Aina. 

Elämäkin voi välillä olla raskasta. Se voi olla kiireistä, aikataulutettua ja ahdistavaa. Silloin kaipaisi niitä auringonsäteitä pistelemään silmiin. Pimeyskin väsyttä toisia. Kaamosväsymystä haukotuksesta toiseen. Se liikuttamistyössä on loistavaa, että salin kirkkaiden valojen alla ei kaamos tai pimeys väsytä. Ehkä niissä on jotain kirkasvalolamppujen tehosta. Tai ainakin minusta tuntuu siltä.

Toinen asia on se, miten asiat kokee. Toisille sateinen päivä on harmaa, ahdistava ja ärsyttää jo ajatuskin. En minäkään siltä ole kokonaan säästynyt, mutta olen kehittänyt siihen metodin, jolla sitä estää. On aamu ja taivaalta tihruttaa harmaata mössöä. Ei ole minun autopäivä. Ei muuta kuin tuulihousut jalkaan, musta vedenpitävä hupullinen takki, pipo, joka lytistää mahdollisiman vähän hiuksia ja vedenkestävä ripsiväri. Ei helpota, vaikka tietää, että ei tuolla matkalla nyt hirveästi ehdi kastua. Ja sitten se pelastusrengas muistuu mieleen - KELTAISET KUMISAAPPAAT! Ja se on se juttu, jolla koko päivä puhkeaa valoon ja työmatkaan löytyy ilo. Keltaiset kumisaappaat - kuulostele nyt jo sananakin! Täynnä iloa ja auringonpaisteta! Ja kaiken hyvän päälle niissä pysyy jalat kuivina, oli matka pidempi tai lyhyempi!

Yksi valoisa ajatus ja koko päivä voi pelastua :) Kokeile!