FitFactory

Loistava pitkä viikonloppu takana! Reppu täynnä ajateltavaa ja sulateltavaa. Mieli onnellinen ja rauhallinen. Tämä on sitä, mitä on tehty ja tullaan jatkossakin tekemään. Paljon on tullut nytkin opittuja asioita harjoiteltua ja kokeiltua - kiitos teidän - paljon voidaan jatkossakin harjoitella! Kuntosaliryhmät kyllä pyörivät tämänkin koulutuksen jälkeen, voitte uskoa!

Koulutuksissa isoa iloa saa siitä, kun ryhmäydytään. Ensin vähän katsellaan. Pitää vähän miettiä, mitä itsestään kertoisi. Ei sitä kuitenkaan halua olla sen kummempi kuin onkaan. Kertoa vaan sen, mikä on oleellista. Ja niin ne muutkin. Ihan tavallisia kaikki. Samanlaisia ja erilaisia. Ryhmätöissä on ihanaa löytää eri tavoin ajattelevia. Eri tavoin toimivia. Ja niistä koota se ryhmän oma, yhteinen, jokaisen allekirjoittama lopputulos. Antoisaa ja opettavaista. Panee myös miettimään asioita muilta kanteilta, kuin on itse tottunut niitä pohtimaan. Rikastuttavaa!

Kuntosaliharjoittelun tavoitteet, miten niihin päästään, lihaskuntoharjoittelun anatomiaa ja liiketekniikkaa, ohjelmointia... Sitä on tehty. Ja kun muut katselivat lätkää lauantai-iltana, minä luin. Kun innosti kerran. Tehtiin ryhmissä ja pareittan ohjausharjoituksia, perusteltiin ja pohdittiin ryhmissä ohjelmia, jaettiin osiin ja tehtiin paikkaharjoittelua tai toiminnallista treeniä kuvitteellisille asiakkaille. Niitä syntyi ja niitä mietittiin. Pohdittiin ja keksittiin keinoja.

Kuntosalivalmentaja onkin jotain paljon enemmän kuin olin osannut ihan aluksi ajatellakaan. Ei todellakaan mikään kuntosaliohjaaja, joka copy-pastella tekee ohjelman yksittäisille asiakkaille samalta liukuhihnalta. Vaan siinä oikeasti perehdytään siihen asiakkaan elämään - pohdiskellaan työn, muun harrastuneisuuden lisäksi myös ajankäyttöä, motivointia ja vahvasti konkreettista tavoitetta. Ei unohdeta mitään. Valmistaudutaan huolella ja mietitään motivoivat perustelut asioille. Tästä minä tykkään erityisesti. Onhan aivan eri asia tehdä kuntosaliohjelma 40-vuotiaalle miehelle, tietäen, että tämä haluaa kunnon kohottamisen lisäksi ihan oikeasti kasvattaa lihasmassaa yläkroppaan ja farkkuihin hyvin istuvat pakarat. Vaikka ei sen sanominen välttämättä ihan heti luonnistunut. Ehkä sitä piti vähän kaivaa. Tai mitä muutoksia ensin ajateltuun toimintatapaan tuokaan se, että mies on kolmivuorotyössä ja kuntosaharjoittelu täytyy välillä toteuttaa kotioloissa olevilla välineillä. Soveltamista. Mutta sopii hyvin.

Tällä reissulla tuli hyvä fiilis. Jos joku niin tämä tuo sitä positiivista nostetta arkeen. Vähän jännitystäkin ja pänttäämistä. Ei siitä ohjauskokeesta ihan mutu-tuntumalla läpi pääse, eikä tenttiäkään läpäise, jos anatomia ei ole hallussa niin latinaksi, suomeksi kuin kansankielelläkin. Että tätä tähän arkeen nyt sitten tuli rutkasti lisää - läksyjä lukevia keittiön pöydän ympärille...

Ei siitä yksin tule mitään! Eikö? Jostain syystä meistä osa tykkää liikkua ryhmässä, altistua ryhmäpaineelle, kerätä rasteja osallistumislistaan tai treenata muuten vain seurassa. Ja ellei näin olisi, niin eihän ryhmiäkään tarvittaisi! Ryhmässä on kiva liikkua. Minustakin. Joku joka sanoo, mitä tehdään, miten kauan ja miten. Milloin tekee oikein ja milloin jotain voisi korjata. Ja ennen kaikkea vähän kehuu. Ja vähän kannustaa. Jaksa vielä. Nyt menee hyvin. Kyllä me sitä kaivataan, eikä siinä mitään! Ryhmässä se toimii.

Ryhmässä on turvallista liikkua. Kukaan ei kiinnitä huomiota jos IHAN kaikki ei mene IHAN niin kuin pitäisi. Tai se, että ylipäätään saa itsensä lähteneeksi, on joskus sen ryhmän ansiota. Ryhmissä on erilaisia persoonia ja niissä on ihan oma tunnelma. Sekin sopii. Uusi laji on myös kiva aloittaa ryhmässä. Juokseminen on kivaa ryhmässä. Kuntosaliharjoittelu on kiva käynnistää ryhmässä. Pilates tai venyttely on sopivan harrasta tai hiljaista ryhmässä. Ihan, mikä vain. Kuntonyrkkeily, tanssi, kaikki.

Ryhmä tukee. Se kannustaa, motivoi, piiskaa ja siinähän on ihan pakko treenata vähän ainakin tosissaan. Vakavissaan nyt ainakin. Eikä sieltä kehtaa olla pois. Paitsi jos on ihan pakko. Joskus nauretaan ajatukselle, että pitäisi olla ne passit, joihin kerätään tarroja. Tai hymynaamoja tai leimoja. Jokainen ansaitsee aurinkotarran. Ja kun tekee sen kaikkein isoimman liikkeen ja LÄHTEE sinne ryhmään liikkumaan, siitä kyllä saa tarran. Vaikka prinsessatarran, jos sellaisen haluaa!

Tällä viikolla olen pitänyt monta ryhmää. Nähnyt iloisia, hikisiä kasvoja. Tehokkaasti keskittyviä ilmeitä. Voimaa. Väsymystä. Mutta se, mikä yhdistää kaikki ryhmät, on se ilo liikkua! Se on teilla kaikilla. Olette saaneet itsenne siihen ryhmään juuri sinä päivänä, vaikka vauva valvotti koko yön tai oma työpäivä venähti tai mitä vain. Tulit, ehdit ja teit. Ja, miksi? Se palkinto siitä ryhmässä liikkumisesta? No se ilo! Ja se olo! Tein, pystyin, jaksoin ja osasin! Juuri niin. Siitä minä niin iloitsen! Saan liikkua ilossa juuri näissä ryhmissä. Liikkua ja liikuttaa, saavuttaa sen olon ja ilon myös! Ja jos eilen tuntui hyvältä kotiutua tunneilta, niin tiedän, että tänäänkin tuntuu. Taas tänään jaksetaan, ylitetään monta mukavuuskynnystä ja pystytään saavutukseen, johon ei olisi luullut riittävän puhtia. Tehdään se taas!