Tuijan blogi

Ajatuksia liikkumisesta ja liikkumattomuudesta

Monenlaisia tarinoita liikkumisen takana
15.02.2017 10:54

Yksi meistä liikkuu kuin automaattisesti. Treeniohejlma on ohjelmoitu arkeen, viikonpäiviin ja kellonaikoihin niin, että ne sopivat perheen arkeen. Toinen meistä sopii liikuntatreffit. Lenkille, salille, jumpalle yhdessä kaverin kanssa. Kolmas ei saa sovitettua liikkumista mihinkään. Esikoisen pianotunti ja toinen lentopalloharkkojen ja muiden kuskausten väliin ei jää aikaa, kuin satunnaiselle lenkille, ellei kauppaan ole pakko mennä. 

 

Meillä on myös erilaisia syitä liikkua. Jollekin lihaskunnon ylläpito on keino jaksaa ja voida hyvin. Ei välttämättä filosofisesti tai kansanterveyden kannalta, vaan oman käytännön elämän kannalta. Toinen liikkuu ulkoillakseen tai kehittyäkseen tai voittaakseen tai menestyäkseen. Mutta vaikka se ei aina näy päällepäin, osa meistä liikkuu selviytyäkseen arjesta ja pitäen sairautta kurissa. Meidän saleissa liikkuu viikottain monta kivaa tyyppiä, joilla on sairaus, jota ei näy. He liikkuvat, koska on pakko. Pakko siksi, että selviää nyt ja että selviää myöhemmin. Tai voi paremmin ja jaksaa arjessa. 

 

Minun omaa työtäni motivoivat monet ja kirjavat jutut. Mutta se aivan erityisesti, kun joku teistä kertoo, että hei, mulla on muuten reuma tai MS-tauti tai osteoporoosi tai leikattu syöpä tai mitä vain ja jatkaa, että tällä treenillä on pysynyt paremmassa kunnossa, voinut ja jaksanut arkea ja työtä paremmin tai selättänyt haasteellisia hetkiä. Näitä tyyppejä tapaan viikottain. On hyviä päiviä ja on huonompia. Mutta se varattu tunti tai ikioma saliohjelma siellä saa lähtemään treenaamaan ja sen jälkeen ehkä väsyttää, mutta se fiilis, mistä kerrotte, että taas on siirretty viimeistä myyntipäivää tai liikkujen loppumista, se on huimaa! Pyysin muutamaa teistä kertomaan omasta liikkumisesta ja omasta sairaudesta sekä siitä, miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Välitän näitä tarinoita tänne pian. Ehkä löydätte teksteistä oman tarinanne tai ehkä saatte niistä motivaatiota itselle liikkua. Ne ovat herkkiä ja loistavia tarinoita... 

 

lisää kommentti: