FitFactory

Arki on elämän sisältö. Tarvitaan hyvää arkea. Aamuja, joissa joskus on palaset kohdillaan tai leivänpäälliset paikallaan. Tarvitaan hiljaisuutta ja rauhaa - kynttilänvaloa vastapainoksi hässäkälle ja härdellille. Ja tämä härdellikin on arvokasta arkea. Johtuuhan se suurilta osin siitä, että meillä on iso ja äänekäs perhe. Arjessa on monta osasta. Ratsastustunneille kuljettamista, pyörän kumin paikkausta, viikkosiivousta. Enimmäkseen siihen mahtuu kuitenkin pyykkiä ja ruuan tekemistä. Tai musiikkia ja perunankuoria. Tuntiohjemien työstämistä, joogavenyttelyä ja kotikokin hommia - niitä löytyy arkiviikosta.

Tunnin haastavimman hetken kruunaa juuri oikeaan aikaan tuleva biisi, joka tsemppaa juuri sen haastavan sarjan loppuun. Älyttömän vanhvalla tunteella jaksat juuri sen biisin voimin pusertaa sen läpi. Voimat riittävät ja tehtävä on suoritettu. Hyvä olo on taattu. Tai tanssillisen tunnin askelkuviot sattuvat juuri yhteen sen älyttömän ihanan biisin kanssa, josta pidit silloin reissussa kesälomalla... Tätä on parhaalla tavalla onnistunut musiikki yhdistettynä liikkeeseen. Ja uskotte varmasti, jos kerron, että se ei ole aina ollenkaan helppoa! Se, mikä toiselle on radiosoitossa kulunut, tarkoittaakin toiselle ihanaa muistoa juuri siihen liittyvästä hyvästä hetkestä. Arvo siinä sitten! Tai jotain tsemppaa upeasti kunnon rock ja toisella se lässäyttää koko tunnelman. Tämän keskivaiheilla taiteilee tunnin koostava ohjaaja. Liikkeet on paperilla ja musiikki pitäisi saada siihen ja vielä mätsäämään...

Koin viime viikolla ainakin kaksi täydellistä onnistumista. Sisäpyöräilytunnin hurmaa ja HIITin nappiin osunut räjäyttävä biisi! Niillä iloa riittää vähäksi aikaa. Tarvitaan valtava valikoima loistavia ja kannustavia biisejä. Hieno musiikkikirjasto, joka sisältää klassikoita kaikilta vuosikymmeniltä - muutama ei ihan niin kulutettu hittikin - sekä päivän soittolistojen kuumia artisteja, joiden levyt sisältävät myös muita vaihtoehtoja, kuin se radiosoitossa pyörivä hottis.

Hauskaa hommaa silti. Selaillut tässä taas niitä ihan oikeita cd-levyjä, etsinyt ja löytänyt juuri nyt koskettavia tai oikeita musiikkiteoksia. Muutama lista taas koottu tulevaisuuden varalle. Odottamaan sitä oikeaa hetkeä. Kuulette sen sitten kyllä!

Liikuttava viikonloppu on pian käsillä ja siellä varmasti kuullaan ja nähdään taas jotain uutta ja ilahduttavaa. Ainakin uusia kasvoja, uusia lajikokeiluja ja uusia tapoja liikkua! Kun viikon agressiot voi purkaa kivaan askelsarjaan Bailamama-tunnilla tai hakemalla kuntonyrkkeilystä täydellisiä suoria. Voi myös nauttien kiusata itseään reisi-vatsa-pakara -tunnilla ja antaa hapottaa ja sitten taas päästää irti ja huljutella joogan pehmeään syliin... Tule ehdottomasti mukaan kokeilemaan!

   Kuva: Ari Ilonen

Kun uudessa tilanteessa esitelet itsesi, mikä on se, jonka sanot itsestäsi ensin? Riippuu tilanteesta. Tarvittaessa olet ensisijaisesti se, mitä tarvitaan. Koulutukseni Personal Traineriksi tai oikeastan ensin hyvinvointivalmentajaksi, kuntosalivalmentajaksi ja sitten vasta Personal Traineriksi sisälti usein esittelyjä. Piti miettiä, mikä rooli edellä tilanteeseen menen. Välillä äitiys oli erityisesti vahvasti läsnä, joskus ryhmäliikunnanohjaaja enemmän. Mutta jokaisella meistä on monta roolia ja joku edellä sitä mennään.

Nyt kirjoitan omasta organisoinnin oppivuodesta. Se, että minulla sattuu olemaan iso, elävä ja äänekäs perhe on vahvuus. Se vaatii säännöllisen ravinnon, täyden jääkaapin, puhtaat vaatteet, riittävästi läsnäoloa, viikkosiivouksen. Se myös antaa. Se antaa merkityksen omalle elämälle. Äitiys on kuitenkin se minun merkittävin roolini. Muuttuva ja joustava, mutta aina läsnä. Perhe on vahvuus tukemassa haasteellista elämänvaihetta. Se kuuntelee silloin, kun tarvitaan, se autaa, kun apua tarvitaan. Se myös vaatii ja elää eteenpäin riippumatta siitä, onko omissa ajatuksissa tilaa. Esikoinen valmistautuu syksyn ylioppilaskirjoituksiin, saa ajokortin, myy moottoripyörän. Keskimmäinen kasvaa kymmeniä senttejä pituutta, tapaa ystäviä, pääsee ripille. Kuopuksen elämä on täynnä - siinä on yökyläkavereita, hevosia ja ratsastusta, syliä ja leikkiä. Koko porukka isäntä mukaan lukien eletään saman katon alla, jokaisen mieli täynnä omia tärkeitä asioita ja kaikille pitää riittää aikaa jakaa niitä ja vaihtaa ajatuksia. Pyykki pyörii, herätyskello herättää, viikkosiivous tapatuu ajallaan, ruoka valmistuu ja kauppakassin rivat repeävät. Roskapusseja riittää ja parittomia sukkia.

Sitten se työyhteisö päivätöissä. 30 viikkotuntia mieleisessä työssä ja hyvässä hengessä. Vaihtelevia päiviä, myymälämyyntiä, mainoksia, kampanjointia, palavereita ja inventaareja. Joka päivä myös täällä työmaalla pitää keskittyä olennaiseen, tehdä päätöksiä ja suunnitella. Jokainen työpäivä pitää olla annettavaa ja puristettava keskittymiskykyä käsillä olevaan, vaikka flunssainen lapsi olisi ajatuksissa. Työkin on joustanut.

Koulu alkoi viime marraskuussa. Ei silloin osannut odottaa vielä oikein mitään. Jännitti vähän. Nyt ajellessani eilen viimeiseltä koulujaksolta kotiin iski haikeus. Maisema Jyväskylään takaisin oli ehtinyt muuttua monta kertaa, mutta nyt puut kellersivät. Taas. Jotain isoa ja merkittävää jäi taakse. Jäi ne ihmiset, joiden kanssa oli tehty ryhmätöitä, harjoiteltu ja pohdittu yhdessä päiviä. Nyt jäisi puuttumään tämä ryhmä, joka voisi auttaa ideoinnissa tai vastata haasteelliseen pulmaan. Vaikka koko koulutusorganisaation tuki jää edelleen olemaan, se yhteisöllisyys hävisi, napanuora katkesi.

Koulutuksesa opitutut asiat on pitänyt siirtää käytäntöön lukuisin tehtävin sekä harjoitusasiakkaan matkassa. Kerran kuukaudessa on pitänyt saada perjantai vapaaksi töistä koulua varten ja järjestää kotiasiat niin, että on ollut mahdollista olla pois. Vaati suunnittelua ja organisointia. Vaati illasta varastetuja hetkiä tehdä koulutöitä, joiden tekemiseen koti kyllä kannusti. Läksyjä tehtiin usein yhdessä saman ison keittiön pöydän ääressä. Hotelliviikonloppu merkitsi usein myös palautumista ja lepoa hektisestä viikosta. Ajomatkat ajatellen. Illat opiskellen, lenkkeillen tai syöden hyvin.

Yritys minulla on ollut pian 10 vuotta. Viime vuosi oli kasvun vuosi. Työtunteja ja päiviä kertyi paljon edellisvuosia enemmän. Uimahalli toi uusia tunteja ja uusia asiakasryhmiä. Organisointiin tarvittiin todella luetettava kalenteri sekä netissä että puhelimessa. Kaikki oli suunniteltava todella tarkkaan. Milloin oli aikaa suunnitella mikäkin tunti ja missä vaiheessa hankitiin rippilapsen vaatteet. Iltoja ei ollut ja viikonloppuvapaatkin loppuivat. Tein paljon töitä. Ja pidin siitä, mitä tein. Välillä keho kertoi, että nyt mennään liian lujaa ja piti löysätä. Silti päätettiin toteuttaa se haave!

Talvella Keskipistettä ryhdyttiin remontoimaan ja hypättiin mukaan. Päätettiin perustaa se ryhmäliikuntakeskus. Tai minä ajattelin, että siitä tulee pieni ryhmäliikuntasali - tajusin avajaispäivänä Merkkimainoksen teipatessa ikkunoita, että ei tämä mikään pieni ryhmäliikuntasali olekaan. Tämä on liikuntakeskus! Ja tämä on minun, meidän. Tästä tehdään niin hyvä, kuin ikinä osataan! Hankittiin välineitä, valitiin materiaaleja. Odotettiin kesälomaa, jotta ehditään laittamaan paikat kuntoon, kalustaa ja järjestää. Elämä kulki eteenpäin monella tasolla samanaikaisesti. Täytyi keskittää aina ajatuksensa yhteen asiaan kerralla, muuten ei pää olisi pysynyt kasassa. Koulun lisenssikokeet painoivat ja tuntisuunnittelu tarvitsi aikaa, puhumattakaan eteen tulevista yllätyksistä, kuten vaikka ilmanvaihdosta.

Opettavaista aikaa. Ystävät ymmärsivät - toivottavasti. Sosiaalinen elämä typistyi väkisin. Mutta sain tehdä niitä asioita, joita halusin. Jokainen aamu, kun sai herätä, oli kiittämisen arvoinen. Jokaisella päivällä oli paljon annettavaa. Ja jokaisena päivänä ehti saada paljon aikaan. Joskus pyykit ehtivät kastua ja kuivua naruilla useampaan kertaan tai lapset tökkiä lautasella hätäisesti valmistettua ruokaa. Joku päivä pinna kiristyi ja hermot pettivät, mutta pääosin päiviin mahtui paljon iloa ja naurua. Halauksia ja hyviä hetkiä. Onnistumisia töissä, nappiin osuneet liikkeet yhdessä musiikin kanssa, isoja joukkoja liikkuvia ihmisiä. jotka iloitsivat. Siitä tiesi, että tie on oikea. Ja omavalmentajaopinnot etenivät. Huomasin, että tämä on se minun kutsumukseni. Ei pelkästään ryhmäliikunta vaan se, että saa olla mukana ihmisen hyvin henkilökohtaisessa elämässä ja osallistua muuttamaan sitä askel kerrallaan kohti terveellistä, liikkuvampaa ja energistä elämää. Elämää, jolla on paljon tarkoitusta, paljon annettavaa ja jaksamista. Ja nyt tämä kaikki alkaa olla mahdollista!

Kaikki ovat auttaneet ja olleet jollain tavalla mukana. Jokaisella on ollut merkittäviä tehtäviä, joita en unohda ikinä! On saanut jakaa vastuuta. Keskittyä rauhassa vaikka tunnin suunnittelemiseen. Joku on huolehtinut vaikka laskujen maksamisesta. Tai ratsastustunnille viemisestä. Tai lihapullista. Tai joku on keittänyt kahvit. Yksin en ikinä olisi näitä kaikkea pystynyt toteuttamaan, joten tunne se kiitollisuus, mitä minä oikeasti tunnen!

Viime kevään yksi päivä alkaa klo 6. Aamupalaa, pyykit kuivumaan, porukka ylös, syliä, kahvia. Päivätöitä. Vanhempien vartti. Pannukakku, kauppa, päivällinen, pyykkiä. Illasi eri paikkoihin ryhmiä ohjaamaan, vauhdikas vaihto toiseen paikkaan, juoksuaskelia. Loistava fiilis tuntien myötä. Iloa ja ilon jakamista. Liikkumisesta saatavaa hyvää oloa. Koti, iltapala. Nettisivut ja lukuläksyä. Seuraavan illan suunnittelu. Kymppiutiset kuopus kainalossa. Koko yö unta. Esimerksi näin. Joku ei voi ymmärtää ja toinen ymmärtää hyvin. Joskus lenkkareiden ostaminen oli suunniteltava pitkän ajan päähän ja joskus olin kiitollisin siitä, että kaupat olivat sunnuntasin auki. Mutta ei sairastettu juurikaan tai minä en yleensä. Fiilis oli hyvä, vaikka kroppaa välillä särki. Olenko loputtoman itsekäs vai vain älyttömän typerä? Omasta mielestäni juuri nyt älyttömän onnellinen ja kiitollinen! Sain elen kotiin palatessani kukkia, kakkua ja kuohuviiniä. Ja ellei tämä olisi meidän koko perheen juttu, ei tätä olisikaan!

Vaikka PT-opinnot on nyt suoritettu, näyttötutkinto läpäisty ja harjoitusasiakkaan loppuraportti palautettu, jäljellä on vielä virallinen lisenssikoe. Ja sittenkin juhlitaan :)