FitFactory

Veden pinta on liikkumaton. Syvän sininen. Jossain kauempana udunomaiset härmähaituvat häilyvät veden pinnalla. Pakkasta. Villasukat kesäläpsyissä. Hytisyttää. Mutta rauha ja maisema saavat jähmettymään hetkeen. Tuntemaan hiljaisuuden, viileyden ja rauhan. 

Oikeasti aamu on jo pitkällä. Aamukahvi odottaa mökissä ja mökin viileys vie minut takaisin sänkyyn kahvimuki mukana. Villasukat täkin alle ja tätä varten tuodut tyynyt tukemaan mukavaan lukuasentoon. Silmälasit ja elisen aamun Hesari. Toinenkin mukillinen. Lämmittää. Mökissä on 15 astetta lämmintä, eikä uutta valkeaa viitsisi tehdä. Aurinkokin lämmittää jo. Yksinäinen, oma aamu mökillä. Yöllä tuikki miljardi tähteä, kymmenet kynttilät valaisivat, valoja ei viitsinyt sytyttää. Kuu ilmestyi jostain ja kokonaisena valaisi koko tienoon katuvalon tavoin. Varjot ja valo.

Tätä hetkeä olen kaivannut. Vaikka niin rakastan työtäni. Iloisia ihmispaljouksia. Tämän yksinäisen hetken aika oli nyt. En minä laiturin nokalla hämyyn jäänyt tähyilemään, enkä tulevaisuutta suunnittelemaan. Olin niin hemmetin läsnä siinä hetkessä, että onnellisuus pusersi! Jo automatkalla auringon neonväreiksi värjäämät syksyn värit saivat aistit aukeamaan. Hämmästytti, miten nuo oli kaikessa tohinassa jääneet huomaamatta. Laitoin radion isommalle ja hymyilin vanhalle tutulle hitille. Nauroin myöhemmin, että jos tuossa kohtaa olisi ollut mun aika kuolla, olisin ehdottomasti kuollut onnellisena! Ja niinhän pitäisi elää jokainen hetki!

Koko kesä ja syksy on olleet täynnä suunnitelmaa, tulevaa. On ollut huikeita hetkiä. Iloa ja pursuavaa onnea upeista uusista tiloista ja siitä, miten kaikki lopulta saatiin valmiiksi ja onnistuttiin. Välillä sitä suurta ahdistusta ja epätoivoa kaiken myöhästymisestä. Huikeaa iloa ja ylpeyttä. Lyhyitä yöunia ja loputtumalta tuntuvaa työtä. Onnistumisen iloja ja suurta tyytyväisyyttä. Väsymistä ja latautumista. Unta ja voimaa. Mutta hetkessä ei ole pystynyt oikein keskittyä elämään. Mieli on askarrellut jo seuraavaa. Suunnitellut ja työstänyt. 

Huomasin, ettei se loma ollut sitä, mitä kaipasin, vaan rauha. Rauha, jolla sai pään rauhoittumaan ja hetken elämään. Mökillä se tuli ihan itsestään. Suorittaminen lakkasi ja yksinkertaiset askareet toivat mielenrauhan. Sinne oli ikävä. Kesällä sinne ei päässyt, mutta sinne karattiin nyt syksyllä. Vaikka lauantai-illasta sunnuntaiaamuun. Mutta siihen rauhaan, hiljaisuuteen ja kellottomaan arkeen tuli tarve päästä. 

Puulasti tyhjeni, sauna lämpiää, takassa valkea, kahvit verannalla, mäkijuoksutreeni Jannen kanssa. Sitten vielä laiturin purkaminen ja sen rautakehikon kahlaten siirtäminen - lue kantamalla jääkylmässä vedessä raahaten - rantaan jäiltä turvaan. Sauna, makkaran paistaminen. Yksinkertaisia ja rauhoittavia mökkitekemisiä. Janne lähti kotiin aamun golfia varten, minä ja ne tähdet jäätiin. Nyt on hetki löytynyt. Muistuta, jos jossain vaiheessa menee taas liian vilisemällä. Sano, että mene metsään! Nyt voi hiljentää ja pysähtyäkin. Mikään ei kai karkaa. Siirin kanssa valittiin kulttuuri iltaliikunnan sijaan. Pimeässä elokuvateatterissa naurettiin vedet silmissä. Selkää kolottaa eilinen, nyt sekin saa levähtää. Sekin pitäisi muistaa, että kuuntelee itseään. Kehoaan ja mieltään. Mulla on sielu ja ruumis nyt saavuttaneet rauhan...